Lumikuormatilanne helpottanut jakelualueellamme

Perjantaipäivän aikana jäljellä olevista sähköverkon vioista on saatu korjattua suurin osa ja sähköttömiä asiakkaita kolmen aikaan iltapäivällä on alle 800. Aamun ja aamupäivän lumisade aiheutti noin kymmenen uutta vikaa, jotka on lähes saatu korjattua. Järvi-Suomen Energia on kohotetussa valmiustilassa viikonlopun yli.

Julkaistu: 20.12.2019 15.25

Sähköverkon tarkistuslentoja on pystytty tekemään päivän aikana kaksi kelistä johtuen. Viikonlopun sääennuste lupailee kosteaa keliä ja perjantain aikana lumi on alkanut tippua puista. Viikonloppuna liikkumista vikakohteilta toiselle voivat hidastaa hankalat keliolosuhteet ja liukkaat tiet. Teiden auraaminen nopeuttaa teillä liikkumista.

Jos sähköjen palauduttua kiinteistön sähkö käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat aaltoilevasti normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen.

Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo tai pahimmillaan sähköiskun vaara. Jos tunnistat nollavian, katkaise sähköt pääkytkimestä. Sähkökeskuksen metallinen runko voi olla jännitteinen, joten katkaise sähköt varovaisuutta noudattaen.

Nollavikatapauksissa ota aina yhteys jakeluverkkoyhtiöön. Järvi-Suomen Energian vikapalvelunumero puh. 0800 90440. Lisätietoja 0-viasta.

Linjoilla olevia puita ei saa missään tapauksessa itse poistaa linjoilta eikä mahdollisiin maassa oleviin johtoihin saa koskea sähköiskun vaaran takia.

Vikapalvelunumeroomme 0800 90440 kannattaa soittaa, jos tietää vian aiheuttajan, kuten sähkölinjaan nojaavan puun. Voit myös ilmoittaa vianaiheuttajan sijainnin vikailmoituslomakkeella. Sähkönjakelun palautumisen kannalta on ensisijaisen tärkeää, että saamme kirjattua ja välitettyä maastoon tiedon vian aiheuttajista ja sijainnista.

Keskijänniteverkon tilaa voit seurata nettisivujemme häiriökartalta.

Tilannetietoa välitämme myös some-kanaviemme Facebookin (@jarvisuomenenergia) ja Twitterin (@jarvisuomenene) kautta.

Sähkökatkoon varautumisesta löydät tietoa Järvi-Suomen Energian nettisivuilta.

Linkkejä sähkökatkoihin ja lumipyryyn varautumiseksi:
Kodinturvaopas lumipyryihin
Kodinturvaopas sähkökatkoihin