Etätyötä luonnon helmassa – Espoolainen Sari työskentelee mökillä Mäntyharjussa

Espoolainen Sari Diez, nauttii etätöiden tekemisestä mökillä Mäntyharjulla. Luonto tuo tasapainoa kiireiseen työpäivään, eikä aikaero asiakkaiden kanssa rasita, sillä työtä voi jaksottaa helposti asiakkaiden aikataulun mukaan. Erilainen ympäristö rentouttaa ja rauhoittaa.

Parasta mökillä työskentelyssä on se, että voin nauttia aamukahvin laiturin nokassa tai terassilla, katsella virtaavaa vettä ja kuunnella luonnon ääniä. Kun työpäivä päättyy, olen heti mökillä. Voin siirtyä mökkihommiin saman tien ja illan päätteeksi saunoa, rentoutua paljussa tai pulahtaa järveen, kertoo Diez.

–Etätöiden paras päivä onkin perjantai, koska silloin on edessä viikonloppu eikä tarvitse istua 2–3 tuntia ruuhkassa ajamassa pääkaupunkiseudulta mökille

Etätyö mahdollistaa työn joustavan ja tehokkaan hoitamisen

Sari Diez toimii Nokialla eskalaatio managerina. Työnkuvaan kuuluu huolehtia asiakkaiden kiireellisten ja kriittisten verkko-ongelmien tutkimisesta ja ratkaisemisesta. Uraa Nokialla on takana pian jo 20 vuotta.


– Teen todella paljon etätyötä, koska minulla ei ole omaa tiimiä Espoossa eikä edes Suomessa. Esimieheni on jenkeissä ja tiimini jäsenet ympäri maailmaa. Lähimmät kollegat ovat Irlannissa, Kreikassa ja Venäjällä. Yhteydenpito tapahtuu täysin virtuaalisesti. Vastuuasiakkaani ovat pääsääntöisesti Euroopassa ja Venäjällä, joten myös aikaeron takia etätyö helpottaa järjestelyjä paljon. Aamulla voi aloittaa myöhemmin, jos palaverit kestävät iltaan saakka, kertoo Diez.

Toisen sukupolven mökkiläinen

Sari Diezin vanhemmat hankkivat tontin Mäntyharjulta vuonna 1986. Aluksi tontille rakennettiin vain pieni nukkumispaikka, jossa yövyttiin rakennustöiden lomassa.

– Muistan, kun pienenä istuin mökissä värityskirjaa värittämässä ja vanhemmat puursivat rakennustöissä. Pesulla käytiin järvessä, tietysti ilman saunaa, siinä ei mietitty tarkeneeko mennä vai ei. Sittemmin alkuperäistä mökkiä on laajennettu ja modernisoitu käyttäjämäärän kasvaessa.

Sarin perheeseen kuuluu nyt aviomies Mike ja lapset Pinja (18 v) ja Daniel (15 v).

– Pikku mökki on edelleen paikallaan kesäisenä yöpymispaikkana ja olen sitä myös käyttänyt kesäkonttorina, kun mökillä on ollut enemmän väkeä eikä varsinaisen mökin puolella ole ollut työrauhaa. Nyt tilanne on muuttumassa taas toiseen suuntaan, joten tilaa tehdä töitä on paljon.

Hyvät tietoliikenneyhteydet ovat tarpeen

– Ennen korona-aikaa kävin toimistossa 1–2 kertaa viikossa ja tein loput etätyönä. Nyt teen entistä enemmän töitä myös mökillä. Etätyöt sujuvat mökillä samalla tyylillä kuin kotonakin. Tosin kotona on käytössä 100 M valokuituyhteys, ja mökillä pitää pärjätä puhelimen datayhteyksillä. Minulla on työn puolesta rajaton datayhteys puhelimessani, ja sen kautta saan toimimaan kaikki tarvittavat sovellukset läppärilläni. Verkon nopeus mökin alueella on yleensä todella hyvä.

Haasteita aiheuttaa toisinaan ruuhkautuva mobiiliverkko.

– Pääsääntöisesti kapasiteetti riittää, mutta koronan aikana huomasin toisinaan verkon hitautta, koska käyttäjiä oli paljon. Vaikka koronatilanne rauhoittuu, etätyö varmasti jatkuu monella jatkossakin, joten operaattoreiden kannattaisi miettiä kapasiteetin lisäämistä myös ruuhka-Suomen ulkopuolella, vinkkaa Diez.

Etätyöntekijä kaipaa myös sosiaalisia kontakteja ja hyvää ergonomiaa

Diezin perhe ei ainakaan toistaiseksi ole muuttamassa pysyvästi Mäntyharjulle. Koti, työ ja perheen poni ovat Espoossa, ja Mäntyharju on sopivan matkan päässä, joten tilanne on hyvä. Monipaikkainen elämä jatkuu.

– Omalla kohdallani etätyöskentely tulee edelleen jatkumaan useampana päivänä viikossa. Mäntyharjulta löytyvät kaikki peruspalvelut, joilla mökkiläinen pärjää hyvin. Viikonloppuisin tosin tarjolla ei ole mitään terveyspalveluja. Kiireellisissä tapauksissa pitää hakeutua Mikkeliin lääkäriin.

Etätyön haasteena ovat myös sosiaaliset kontaktit ja ergonomia. Työskentely on yksinäistä eikä yhteisiä kahvitunteja ole. Mökin työpisteen olosuhteetkaan eivät aina täytä optimaalisia ergonomisia vaatimuksia. Diez on avoin uusille palveluille.

– Mäntyharjun kunta tarjosi joitakin vuosia sitten etätyötilaa kunnantalolta, se oli loistava palvelu! Vuokrasin sieltä muutamia kertoja itselleni työtilaa ja kävin lounaalla kylän lounaspaikoissa ja nauttimassa kahvit torilla. Se oli mukavaa!

Lämpimät kiitokset Sarille haastattelusta!


Monipaikkainen asuminen tuo elinvoimaa maakuntaan

Järvi-Suomessa on jo nyt lähes 50 000 vapaa-ajan asuntoa ja kesäisin väkimäärä kaksinkertaistuu. Kesäasukkaiden halu elää ja nauttia luonnosta loma-ajan ulkopuolellakin on kasvanut ja mielenkiinto maaseudulla asumiseen on herännyt laajemmaltikin. Järvi-Suomessa panostetaankin monipaikkaiseen asumiseen, uudenlaisiin palveluihin ja etätyömahdollisuuksien parantamiseen. Myös Järvi-Suomen Energia on mukana kehitystyössä. Rakennutamme BLC:n ja MPY:n kanssa maakunnallista valokuituverkkoa. Verkon on määrä kattaa 5000 km pitkin verkkoaluetta vuoteen 2026 mennessä.

Nopea tietoverkko tuo vauhtia maaseudulle