Myrskypuuskat katkoivat sähköjä
Enimmillään sähköttömiä asiakkaita lauantaina oli 10 000. Vikoja korjataan vielä sunnuntain aikana.
Tuulet ovat olleet hyvin ennusteiden mukaisia, tähänastiset huiput alueella noin 23 m/s, mutta pääosin noin 20 m/s lukemissa.
Vikoja on syntynyt linjoille kaatuneista puista tai lentäneistä oksista, ja suuremmilta tuhoilta on toistaiseksi vältytty. Tuuli on jo laantumaan päin, mutta etenkin jakelualueen itäisissä osissa puhaltelee merkittävissä lukemissa vielä arviolta noin klo 19 asti.
Todennäköisesti kaikkia vikoja ei saada korjattua tämän päivän aikana. Myös pienjänniteverkkoon vikoja on syntynyt jonkin verran ja niitä korjataan vielä sunnuntaina.
Voit seurata keskijänniteverkon tilaa häiriökartalta
Tekstinviestipalvelun vika- ja työkeskeytyksistä voit tilata sähköisestä Helmi-asiointipalvelustamme.