Lumikuormien aiheuttamat viat korjattu – viikonlopun sateille varattu lisävoimia

Lumikuormien aiheuttamat viat saatiin korjattua tänään iltapäivällä, mutta viikonlopulle on tiedossa vielä uusi sadealue. Valmistaudumme mahdollisiin häiriöihin varaamalla lisää väkeä verkonvalvomoon ja asentajarivistöön viikonlopun ajaksi.

Talven ensimmäisten lumikuormien tilanne on rauhoittunut ja keskijänniteverkon vikojen piirissä oleville asiakkaille saatiin palautettua sähköt tänään iltapäivällä. Helikopteria hyödynnettiin eilen ja tänään pahimpien alueiden vikapaikkojen ja lumikuormatilanteen kartoittamiseen. Lisäksi helikopterilla käytiin korjaamassa saarissa sijaitsevia vikakohteita heikkojen jäiden vuoksi.

Lumet ovat melko lailla putoilleet puista lähes koko alueelta: lumikuormaa on vain lähinnä Rantasalmi-Savonlinna-välin pohjoispuolella korkeammissa maastonkohdissa. Toki muuallakin on jonkin verran linjojen päälle kaareutuneeksi jääneitä puita. Ennusteiden mukaan sää kylmenee muutamaksi päiväksi ja puissa jäljellä oleva kuorma jäätyy tiukemmin kiinni.

Yleinen säätyyppi näyttää rauhalliselta lauantaihin saakka, jolloin verkkoalueemme ylitse kulkee vielä yksi sadealue, jonka sateen olomuoto on vielä epävarma. Tästä voi aiheutua jonkin verran vaikutuksia lähinnä niillä alueilla, joissa linjojen läheisyyteen jäi lumikuormaa tai taipuneita puita. Rintaman väistyttyä sää jälleen kylmenee ja poutaantuu ja vaikuttaisi jatkuvan sellaisena joulun yli. Viikonlopun tilanteen vuoksi on lisätty varallaoloa sekä verkonvalvomoon että asentajien keskuuteen.