Aatu-myrskyn jälkiä korjataan vielä perjantaina
Järvi-Suomen Energian jakelualueella on torstaina iltapäivästä alle 5000 asiakasta ilman sähköjä. Suurimmalle osalle asiakkaista sähköt saadaan palautettua torstain aikana. Pienjänniteverkon viat saadaan aikaisintaan perjantaina kuntoon.
Salpausselältä voimia kerännyt Aatu-myrsky oli voimakas, mutta jakeluverkon suurilta vaurioilta vältyttiin. Korjaustöitä on tehty täydellä resurssilla koko päivän. Vikapaikkoja on kuitenkin useita yhdellä vika-alueella, mikä tekee korjaamisesta hitaampaa. Sähköttömien määrä vähenee siitä huolimatta tasaisesti iltaa kohden. Tavoitteena on saada keskijänniteverkon viat tämän päivän aikana korjattua. Pienjänniteverkon, eli asiakasta lähellä olevien linjojen, korjaustyöt jatkuvat ainakin perjantaihin.
Vikapalvelu ja vikailmoitusten käsittely ovat ruuhkautuneet asiakkaiden yhteydenotoista, joissa tiedustellaan sähköjen palautumisaikaa. – Tarkkaa kellonaikaa sähköjen palautumiselle emme valitettavasti voi antaa. Asiakkailta tarvitaan nyt kärsivällisyyttä, sanoo Järvi-Suomen Energian käyttöpäällikkö Juuso Ruottinen. -Tärkeää on saada vikapaikoista tietoa asiakaspalveluun. Pienjänniteverkon vioista emme saa suoraan tietoa järjestelmistä, ja asiakkaiden ilmoitukset oikeista vikapaikoista nopeuttavat viankorjausta, jatkaa Ruottinen.
Koko juhannuksen ajalle on varattu lisämiehitys. Huomiselle ennustetty ukkonen näyttää todennäköisyyksien perusteella jäävän vaikutuksiltaan pieneksi. Ennusteita seurataan ja toimenpiteitä tehdään niiden mukaisesti.
Keskijänniteverkon tilaa voit seurata internet-sivujemme häiriökartalta. Häiriökartalla näkyvät vain keskijänniteverkon viat, eikä kartalle päivity esimerkiksi vikailmoituksena tehdyt pienjänniteverkon viat.
Tilannetietoa välitämme myös some-kanaviemme Facebookin (@jarvisuomenenergia) ja Twitterin (@jarvisuomenene) kautta.
Pyydämme asiakkailtamme ilmoituksia, jos sähköt toimivat heikosti tai keskijänniteverkon tilanteen normalisoiduttua sähköt eivät ole palautuneet. Pienjänniteverkon alueella olevista vioista emme saa yhtä tarkkaa kuvaa kuin keskijänniteverkon häiriöistä. Häiriökartta osoittaa, mikä on keskijänniteverkon vikatilanne. Vikapalvelun tavoittaa numerosta 0800 90440. Voit myös ilmoittaa vikapaikan lomakkeella.