Sähköverkko siirtyy varttiaikaan – Etämittarit vaihtuvat uuden sukupolven älymittareiksi

Etämittareita muutetaan nyt uuden sukupolven älymittareiksi. Mittareiden vaihtotyö käynnistyy pilotilla vuoden 2023 lopussa Järvi-Suomen Energian alueella. Tiedotamme asiakkaitamme lähestyvästä vaihtotyöstä tekstiviestillä.

Kun tuotetusta energiasta yhä suurempi osa on päästötöntä, se tarkoittaa suuria vaihteluita sähköjärjestelmässä. Tuulisähköä tuotetaan silloin, kun tuulee ja aurinkosähköä silloin, kun aurinko paistaa. Asiakkaat tarvitsevat sähköä kuitenkin omien aikataulujensa mukaan.  

Tasapainon ylläpitäminen päästöttömästi tuotettua sähköä hyödyntämällä, vaatii älykkään energiajärjestelmän, joka joustaa kysynnän ja tarjonnan mukaan ja palveluita, joiden avulla joustoa saadaan aikaan. Tarvitaan järjestelmä, joka tuo asiakkaalle paremmat mahdollisuudet osallistua sähkömarkkinoille ja enemmän hyötyä siitä myös rahallisesti, kun omaa sähkönkäyttöä on mahdollista siirtää kalliilta tunneilta edullisemmille tunneille. Sähköverkon on mahdollistettava tämä toiminta.   

Sähköverkon on mukauduttava muihinkin haasteisiin. Asiakkaiden oma aurinkosähkön tuotanto, sähköinen liikenne ja uudenlaiset taloyhtiöiden muodostamat energiayhteisöt sekä sähkön toimitusvarmuuden parantaminen edellyttävät sähkön mittausten kehittämistä. 

Älymittareiden aika

Suomessa siirryttiin 2010-luvun taitteessa ensimmäisenä maana Euroopassa laajamittaiseen sähkön tuntimittaukseen ja etäluentaan. Tämä mahdollisti sähkönkulutuksen tuntitasoisen seurannan sekä siirtymisen vuosittain tasattavasta arviolaskutuksesta todelliseen kulutukseen perustuvaan laskutukseen. 

– Muutos toi jokaisen sähkönkäyttäjän ulottuville mahdollisuuden ostaa sähköä tunneittain vaihtuvalla pörssihinnalla sekä mahdollisuuden hyötyä oman kulutuksen ajoittamisesta halvimmille tunneille. Nämä tuntimittarit ovat 2020-luvun aikana tulossa käyttöikänsä päähän. Samalla kun laitteet uusitaan, niihin tuodaan uusia ominaisuuksia hyödyttämään asiakkaita ja koko sähköjärjestelmää, kertoo Verkot ja palvelut -yksikön johtava asiantuntija Ina Lehto Energiateollisuus ry:stä.  

Uutta hyödynnettävää sähkönkäyttäjälle 

Asiakkaalle uudet mittarit tuovat tullessaan uutta nopeutta tiedonkulkuun ja entistä tarkempaa tietoa omasta sähkönkäytöstä. Tulevaisuudessa palvelut ulottuvat entistä paremmin myös oman sähkönkäytön ohjaukseen. 

– Suomessa ollaan siirtymässä tästä vuodesta alkaen 15 minuutin taseselvitysjaksoon. Muutos tapahtuu portaittain tulevien vuosien aikana. Uudet mittarit mittaavat sähköä
15 minuutin jaksoissa, joten sähkönkulutuksesta saa entistäkin tarkempaa tietoa. Tätä tietoa voidaan hyödyntää mm. kotiautomaatiojärjestelmissä, sähköautojen älylataussovelluksissa ja sähkölaitteiden älykkäässä ohjauksessa. Tieto mahdollistaa uusien palvelujen kehittämisen sähkönkulutuksen seurantaan ja ohjaukseen, kertoo Lehto.  

Siirtyminen 15 minuutin mittausjaksoon eli varttiin pohjautuu eurooppalaiseen lainsäädäntöön. Lyhyemmän mittausjakson avulla pystytään reagoimaan nopeammin sähköjärjestelmän muutoksiin.  Toimitusvarmuus paranee entistä tarkemman tiedonkulun avulla.  

– Uudet mittarit tarkkailevat myös sähkön laatua aiempaa laajemmin. Mittareilla seurataan sähkökatkoja aiempaa tarkemmin sekä paikannetaan nk. nollavikoja. Lisäksi kaikkien uusien mittareiden kautta voidaan kytkeä ja/tai katkaista sähköjä helpommin, mikä tehostaa toimintaa ja tuo kustannussäästöjä.  

Älykäs sähköverkko on perusta tulevaisuuden sähkömarkkinoille  

Älymittarointi rakentaa pohjaa uudenlaisille palveluille, joiden avulla asiakkailla on yhä suurempi mahdollisuus osallistua sähkömarkkinoille.  

– Älykkäämpi energiajärjestelmä lisää asiakkaiden mahdollisuuksia osallistua sähkömarkkinoille joko suoraan tai uusia palveluja hyödyntämällä. Osa asiakkaista arvostaa vaivattomuutta, osa edullisinta hintaa ja osa tahtoo toteuttaa arvojaan kuten ympäristöystävällisyyttä tai omavaraisuutta. Uuden energiajärjestelmän tehtävänä on mahdollistaa asiakkaan valinnat osana kokonaisuutta. Uusien älykkäiden energiaratkaisujen kehittäminen luo mahdollisuuksia myös uudelle liiketoiminnalle, visioi Lehto. 

Mittareiden vaihtotyö alkaa pian Järvi-Suomen Energian alueella

Mittareiden vaihtotyö alkaa pientä asiakasryhmää koskevalla pilotilla vuoden 2023 lopussa. Mittarit tullaan vaihtamaan kaikille asiakkaille, eli yli 102 000 mittaria muutetaan moderneiksi älymittareiksi vuoden 2026 loppuun mennessä.

Tiedotamme asiakkaitamme lähestyvästä vaihtotyöstä tekstiviestillä. Työ aiheuttaa hetkellisen noin 20 minuutin pituisen sähkökatkoksen. Jos mittalaite on kiinteistön sisällä, tulee asiakkaan olla paikan päällä. Tekstiviestissä on tarkemmat ohjeet ajan vahvistamiseen. Vaihtotyö ei aiheuta asiakkailta muita toimenpiteitä, eikä siitä aiheudu kustannuksia.

Kuvassa Aidonin 3-vaihemittari, joita asennetaan Järvi-Suomen Energian alueella esimerkiksi omakotitaloihin.