Liisa-myrsky riepottelee Järvi-Suomea – sähköttömien talouksien määrä kasvussa

Liisan päivän mukaan nimetty myrsky kulkee paraikaa Järvi-Suomen Energian verkkoalueen ylitse. Viimeisen parin tunnin aikana sähköttömien määrä kipusi noin 15 tuhanteen. Koko korjaushenkilöstömme on maastossa korjaustöissä, käsittäen 100 asentajaa. Lisäksi valvomossa ja vikapalvelussa on vahvistettu määrä väkeä.

Päivän aikana yksittäisiä vikoja on tullut ympäri verkkoaluetta ja sähköttömien määrä pysyi noin 2000 asiakkaan tuntumassa. Kuitenkin reilu kaksi tuntia sitten verkkoalueen länsiosan saavutti voimakas puuskarintama, joka alkoi tehdä reilulla kädellä uusia vikoja. Tällä hetkellä yksittäisiä keskijänniteverkon vikoja on käynnissä noin 77 ja sähköttömien asiakkaiden määrä liikkuu noin 15 000 asiakkaan tuntumassa. Uusia vikoja syntyy jatkuvasti, mutta kaukokäyttörajauksella suurimmalle osalle asiakkaista saadaan sähköt palautettua suhteellisen nopeasti.

Ennakoivan varautumisen ansiosta viankorjaukseen on hyvin resursseja.  Koko korjaushenkilöstömme on maastossa korjaustöissä, käsittäen 100 asentajaa. Lisäksi valvomossa ja vikapalvelussa on vahvistettu määrä väkeä. Myrskyn odotetaan laantuvan tänään puoleen yöhön mennessä. Kuitenkin tuleville päiville on myös ennustettu epävakaista säätä ja voimakasta tuulta, ja jatkamme korotetun valmiustilan ylläpitämistä aina viikonlopulle uusien häiriöiden korjaamiseksi tehokkaasti.

Sähkökatkotilanteissa maltti on valttia. Teemme parhaamme, jotta sähkösi palautuvat mahdollisimman pian. Jos huomaat olevasi tilanteessa, jossa sähkö aiheuttaa sinulle vaaraa, ota epäröimättä yhteyttä vikapalveluumme. Vikapalvelumme numero on 0800 90440, ja se on avoinna kellon ympäri. Meihin voi olla yhteydessä myös vikailmoituslomakkeella, jonka löydät alta.

Järvi-Suomen Energian 24h Vikapalvelu 

0800 90440 

Vikailmoituslomake

Häiriökarttapalvelustamme voit seurata korjausten etenemistä

Häiriökartta