Sähköverkkomme kehittämissuunnitelmaan tutustuminen

Jakeluverkon kehittämissuunnitelmasta järjestettävä asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kuuleminen on jälleen avattu. Sinulla on nyt 29.4.-2.6. aikana mahdollisuus tutustua sähköverkkomme kehittämissuunnitelmaan, ja halutessasi ilmaista ajatuksiasi siitä. Käy tutustumassa suunnitelmaan linkistä!

Tutustu kehittämissuunnitelmaan

Järvi-Suomen Energia näkee asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kuulemisen suotuisana kehitysaskeleena kehittämissuunnitelmien osalta ja mahdollisuutena lisätä vuorovaikutusta sekä toiminnan läpinäkyvyyttä asiakkaiden suuntaan. Yli 28 500 kilometrin mittaisen jakeluverkon kehittäminen on huomattavan pitkäjänteistä tekemistä, jonka täytyy myös seurata aikaa. Sähköjärjestelmän suunnittelussa ja kehityksessä tulee riittävän kapasiteetin ja toimitusvarmuuden ohella huomioida esimerkiksi kasvavan etätyöskentelyn, sähköisen liikenteen sekä sähkön pientuotannon mahdollistaminen nyt ja tulevaisuudessa.

Kehittämissuunnitelmaan tutustumisesta on haluttu tehdä mahdollisimman sujuvaa

Järvi-Suomen Energia haluaa tarjota asiakkailleen helpon ja sujuvan tavan päästä tutustumaan sähköverkon kehittämissuunnitelmaan. Tutustuminen suunnitelmaan tapahtuu erillisellä selaimessa käytettävällä nettialustalla, johon pääset oheisten linkkien kautta.

Suunnitelmassa esitellään mistä lähtökohdista Järvi-Suomen Energian verkkoa kehitetään tulevina vuosina, millaisia Järvi-Suomen alueen tulevaisuudenkehityssuuntia täytyy kehityksessä ottaa huomioon ja millä ratkaisuilla verkkoaparannetaan. Kehittämissuunnitelman sisältöä esitetään kuvin, numeroin ja sanallisin kuvauksin, jotta sen sisältö olisi mahdollisimman helposti ymmärrettävää. Myös mielipiteiden ja kommenttien jättämisestä on haluttu tehdä mahdollisimman helppoa.

Kehittämissuunnitelmamme perustuu Energiaviraston määräykseen, ja  se tehdään viraston antamia linjauksia noudattaen.

Kehittämissuunnitelma on nyt avoinna tutkittavaksi 2.6. saakka. Osallistu samalla arvontaan!

Lähetettyäsi kommentit kuulemiseen, voit myös osallistua arvontaan. Yhteystietojen jättäneiden kesken arvotaan Delicard-lahjakortteja ja voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Arvontaan yhteystietonsa jättäneitä ei voida yhdistää kehittämissuunnitelmaan jätettyihin kommentteihin.

Tutustu kehittämissuunnitelmaan