Sähkönjakelua koettelevat puuskat jatkunevat tiistaina - korjaustyö edennyt paikoin pienjänniteverkon puolelle

Toivon-päivää vietettiin puuskatuulien tahdittamana myös Järvi-Suomen Energian jakelualueella. Maanantain aikana hetkellisesti enimmillään sähköttä oli noin 6 000 keskijänniteverkon asiakasta. Keskijänniteverkon korjauksessa ollaan hyvässä vauhdissa ja paikoin korjaustyötä on ulotettu jo pienjänniteverkon puolelle. Vikojen korjaustyötä ovat hankaloittaneet maastopalot, joita sähkölinjoille kaatuneet rungot ovat sytyttäneet. Puuskatuulen ennustetaan jatkuvan vielä tiistaina.

Julkaistu: 5.6.2018 8.13

Parhaillaan maastossa tehdään viankorjaustöitä noin 100 hengen voimin. Asiakaspalvelua ja sähköverkon operointia jatketaan vahvistetulla miehityksellä. Maastopalojen sammuttaminen ja sähkönjakeluverkon vikojen korjaus edellyttävät hyvää yhteistoimintaa eri toimijoiden kesken.

Jos sähköjen palauduttua kiinteistön sähkö käyttäytyy oudosti, esimerkiksi valot palavat aaltoilevasti normaalia kirkkaammin tai himmeämmin, saattaa syynä olla sähköverkon nollajohtimen katkeaminen. Tästä voi seurata laitevaurioita, tulipalo tai pahimmillaan sähköiskun vaara. Jos tunnistat nollavian, katkaise sähköt pääkytkimestä. Sähkökeskuksen metallinen runko voi olla jännitteinen, joten katkaise sähköt varovaisuutta noudattaen. Nollavikatapauksissa ota aina yhteys vikapalvelunumeroomme puh. 0800 90440.

Pienjänniteverkon vioista emme saa tietoa järjestelmiimme ja toivomme asiakkailta tietoa vikapaikoista. Jos tiedät vikapaikan sijainnin (esim. puu linjalla), tee vikapaikkailmoitus joko soittamalla Vikapalveluumme (24 h) puh. 0800 90440 tai lomakkeella osoitteessa jseoy.fi.

Linjoilla olevia puita ei saa missään tapauksessa itse poistaa linjoilta eikä mahdollisiin maassa oleviin johtoihin saa koskea sähköiskun vaaran takia.

Tiistai-aamuna klo 8 keskijänniteverkossa oli noin 1 000 sähkötöntä asiakasta. Eniten sähköttömiä asiakkaita on tällä hetkellä Järvi-Suomen Energian jakelualueen eteläisissä osissa.

Sähköverkon tilaa voit seurata häiriökartalta.