Keskeytyskorvaus

Keskeytyskorvausta voi saada yli 12 tunnin yhtäjaksoisesta sähkönjakelun keskeytyksestä. Keskeytyskorvaukset maksetaan asiakkaille automaattisesti sähkölaskuilla hyvityksenä. Korvaussumman voit tarkistaa Helmi-palvelusta. Laskulle hyvitys tulee laskutusrytmisi mukaisesti.

Korvaukset häiriöistä

Mikäli yhtäjaksoinen keskeytys sähkönjakelussa on kestänyt vähintään 12 tuntia, on sinulla oikeus saada ns. vakiokorvausta. Vakiokorvauksen suuruus on riippuvainen vuotuisesta verkkopalvelumaksustasi ja keskeytyksen pituudesta. Loppukäyttäjälle kalenterivuoden kuluessa maksettavien vakiokorvausten määrä on kuitenkin enintään 200 prosenttia vuotuisesta siirtopalvelumaksusta tai 2 000 euroa.

Yksittäisen verkkopalvelun keskeytyksen osalta maksettava vakiokorvauksen enimmäismäärä on kuitenkin enintään 1 000 euroa, jos vakiokorvauksen perustana oleva keskeytys on alkanut ennen 1.1.2016 ja enintään 1 500 euroa, jos vakiokorvauksen perustana oleva keskeytys on alkanut ennen 1.1.2018.

Vakiokorvaus hyvitetään kyseisen sähkön käyttöpaikan tulevista laskuista. Jos hyvitettävä summa on suurempi kuin laskun loppusumma, siirtyy loppuhyvitys seuraavalle laskulle. Hyvitys suoritetaan automaattisesti ja se ei edellytä sinulta toimenpiteitä.

Keskeytyksen pituus vaikuttaa korvaukseen

Vakiokorvauksen määrä loppukäyttäjän vuotuisesta siirtopalvelumaksusta on:

  • 10 prosenttia, kun keskeytysaika on ollut vähintään 12 tuntia mutta vähemmän kuin 24 tuntia
  • 25 prosenttia, kun keskeytysaika on ollut vähintään 24 tuntia mutta vähemmän kuin 72 tuntia
  • 50 prosenttia, kun keskeytysaika on ollut vähintään 72 tuntia mutta vähemmän kuin 120 tuntia
  • 100 prosenttia, kun keskeytysaika on ollut vähintään 120 tuntia mutta vähemmän kuin 192 tuntia
  • 150 prosenttia, kun keskeytysaika on ollut vähintään 192 tuntia mutta vähemmän kuin 288 tuntia
  • 200 prosenttia, kun keskeytysaika on ollut vähintään 288 tuntia

Keskeytysaika alkaa siitä, kun vika on tullut sähköyhtiön tietoon joko sähköverkon oman käyttöjärjestelmän kautta tai sähkönkäyttäjän ilmoituksesta. Keskeytysaika päättyy, kun vika on korjattu.

Vaikutusmahdollisuuksilla on merkitystä

Jos sähkönjakelun keskeytys johtuu kanta- tai alueverkon viasta, ei verkkoyhtiö ole velvollinen maksamaan vakiokorvausta asiakkailleen. Verkkoyhtiö voi vapautua maksuvelvollisuudesta myös silloin, jos keskeytyksen syyn katsotaan olevan verkkoyhtiön vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella. Esimerkkinä tällaisista tapauksista voisivat olla vaikkapa energian säännöstelyä koskevat viranomaismääräykset.

Työturvallisuus huomioidaan aina sellaisissa tapauksissa, joissa vian korjausmiehistön turvallisuus on vaarassa, keskeytysajan laskenta aloitetaan vasta sitten, kun korjaus voidaan turvallisesti aloittaa. Tällaisia tapauksia voivat olla esim. rajut myrskyt,joissa korjaajat ovat vaarassa jäädä kaatuvien puiden alle.

Maksamme sähkömarkkinalain mukaisen vakiokorvauksen yli 12 tuntia kestäneestä sähkökatkosta automaattisesti. Kun olemme laskeneet korvauksen, näet sen Helmi-palvelussa kohdassa 'Vakiokorvaukseni'. Jos et kuitenkaan ole saanut hyvitystä sähkölaskussasi, voit hakea korvausta oheisella lomakkeella.  Voit ottaa meihin yhteyttä lomakkeella myös silloin, kun olet jo saanut hyvityksen, mutta sen määrä vaatii tarkistusta.

Ota yhteyttä

Asiakaspalvelu
p. 0800 90444
(arkisin klo 8-18)

Asioi verkossa